Legendaarinen skottiyhtye Big Country Suomeen lokakuussa! 

Legendaarinen skottiyhtye Big Country saapuu konsertoimaan Suomeen lokakuussa! Tämä jo vuonna 1981 toimintansa aloittanut kokoonpano nähdään Kulttuuritalolla lokakuussa.

Kahden kitaristin, Stuart Adamsonin ja Bruce Watsonin perustama Big Country on tullut tunnetuksi monipuolisesta soitostaan ja lukuisista hiteistään, kuten Look Away, Fields of Fire ja In a Big Country.

Big Country murtautui musiikkimaailman tietoisuuteen vuonna 1983 julkaistun The Crossing -albuminsa myötä- Levyä myytiin yli kaksi miljoonaa kappaletta, ja se sai kolme Grammy-ehdokkuutta Yhdysvalloissa. Yhtye on nähty Suomessakin useasti ja jopa Provinssirockin päälavalla vuonna 1986.

Stuart Adamsonin menehtyminen joulukuussa 2001 vei yhtyeen tauolle aina vuoteen 2007 asti, kunne Bruce Watson, Tony Butler ja Mark Brzezicki nousivat lavoilla juhlistamaan yhtyeen 25-vuotista taivalta.

Nykyisin yhtyeessä soittavat Watsonin ja Brzezickin lisäksi Jamie Watson, Simon Hough ja Gil Allan. Parhaillaan yhtye viettää Steeltown-albuminsa 40-vuotisjuhlavuotta ja saapuu sen myötä myös Suomeen Return to Steeltown -kiertueellaan.